Pomosta ei taida blogissa ollakaan kuin pentukuva, joten laitetaan tähän nyt yksi vanhoista kisakuvista.
Maailman iloisin vinttikoira, Pomo, sai vasempaan etutassuun oudon verenkiertohäiriön jonka seurauksena tassu alkoi lopulta mennä kuolioon ja vaihtoehtona amputointi tai ikiuni. Ja eihän 3-jalkaisen vinttikoiran elämä olisi elämisen arvoista kun ei voi edes juosta, joten vaikea päätös oli tehtävä. :(
Pomo ehti vajaan viiden elinvuotensa aikana juosta joitakin kertoja kilpaa, herralla oli mitä mahtavin ajovietti mutta mystisen ontumisen vuoksi kilpaura jäi ihan kesken, elämästä puhumattakaan. :,(
Kotona Pomo oli aina iloinen, häntä huiskasi helikopterin lailla ja hän oli kaikkien kaveri.
Lepää rauhassa rakas. <3
Ikävä ja suru on suunnaton.
Blogipäivityksiä on jäänyt päivittämättä monen viikon ajalta, jospa koittaisi niitä naputella tänne jotta saisi muuta ajateltavaa.
Osanottoni, on varmasti ollut vaikea päätös!
VastaaPoistaOsanottoni!
VastaaPoistaTiedän valitettavan hyvin miltä tuntuu menettää, koira - perheenjäsen, ja vielä kun uskoi monta yhteistä vuotta olevan edessä. Koira parhaassa iässä, mutta oikean päätöksen teit. Koiran ja varsinkin juoksua rakastava koira ei voisi elää sille tarkoitetulla tavalla kolmella jalalla ja kuka sanoo, ettei tila olisi mahdollisesti huonontunut entisestään. Lämmin osanotto ja paljon lämpöisiä ajatuksia .
VastaaPoistaOsanottoni ja paljon jaksamisia.
VastaaPoistaVoi ei! Osannottoni suruun.. Onneksi kuitenkin on vielä kaksi muuta piristämässä päivää, vaikka jokainen onkin oma persoonansa.
VastaaPoistaMua muuten hieman nauratti, kun mietin että meillä on ihan erilaiset koirat: sulla on tuollaset nopeat kilpajuoksijat ja mulla on staffi eli tollanen yksi kokonainen makkarapötky :D
Lämpimät kiitokset kauniista sanoistanne!
VastaaPoistaIsa, joo, melkein vastakohtia nää meiän äpylit keskenään. :)
Vilpitön osanottoni
VastaaPoistaKiitos Anonyymi.
VastaaPoistaOtan osaa suruun :( Pikku puikkonokille juokseminen on niin tärkeää, että vaikean päätöksen ymmärtää.
VastaaPoistaKiitos Paula.
VastaaPoistaÄÄh, mä en sit yhtään tykkää näist jutuist =((( Lämpimät osanotot, kyyneleet ja halit jokatapauksessa !
VastaaPoistaOmat elukat on meillä jääny ihan hunningolle, ku mamma vääntää ain vaa töitä... pienet hajut vapaa-aikana heruu lapsille ja isäntä saa nauttia kuorsaavasta rouvasta muutaman tunnin yössä ;/
Petrin kans ehdin aamusin heittää puolen tunnin lenkin ja ehkä kerta viikossa yks pidempi sellanen... Joskus aikojen alussa, ennen lapsia ja kakkuja painelin kolmen koiran kans aamusta iltaan, harrastuksesta toiseen :) Siittä on vaan kaunis muisto jälellä =)
Kiitos sanoistasi Rouva V.
VastaaPoistaNäin ne elämäntilanteet muuttuu.